ALO – 15 vuotta vertaisryhmätoimintaa aikuisille lapsiomaisille

Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistyksessä on vuodesta 1998 alkaen toiminut vertaisryhmä aikuisille, joiden lapsuuteen liittyy kokemus vanhemman psyykkisestä sairaudesta. Ryhmä on saanut alkunsa Lapsi omaisena – projektista (1998 – 2004), joten vuonna 2014 Aikuiset lapsiomaiset – ryhmä (ALO) on ollut osa yhdistyksen toimintaa yli 15 vuotta.

ALO – ryhmä on kokoontunut ns. avoimena ryhmänä kokoontuen kerran kuukaudessa keskiviikko-iltaisin ympäri vuoden lukuun ottamatta kesäkuukausia. Vuosien aikana ryhmään on osallistunut yli sata henkilöä, viime vuosina ryhmässä on ollut kerrallaan keskimäärin 6 – 8 henkilöä.

Ryhmäläiset ovat kokeneet tärkeänä jakaa keskenään lapsuuden kokemuksiaan, jotka ovat aiheuttaneet hämmentäviä, ahdistavia, jopa pelottavia tunteita. Useimman ryhmäläisen kokemus on, että vanhemman psyykkisestä sairaudesta ei ole puhuttu avoimesti ja vaikeneminen on jatkunut aikuisiälle asti. ALO – ryhmässä ryhmäläiset ovat kokeneet voivansa turvallisesti lähteä avaamaan näitä lapsuuden kokemuksiaan. Ryhmä on monelle ryhmäläiselle paikka, jossa on kokenut tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Vaikka lapsuuden kokemuksistaan olisi kertonut ystävilleen, on voinut jäädä kokemus, ettei ole tullut ymmärretyksi. Toisaalta perheen tilanteeseen ja vanhemman sairauteen on liittynyt salailua ja häpeää. Usein lähipiiristä, koulusta tai harrastustenkin piiristä on puuttunut turvallinen aikuinen, joka olisi osannut huomioida lapsen tarpeita ja auttaa lasta ymmärtämään perheen tilannetta.

Aikuiset lapsiomaiset -ryhmässä on keskusteltu asioiden ymmärryksen merkityksestä aikuisiällä. Osalla ryhmäläisistä on jo omia lapsia tai perheen perustaminen kuuluu lähitulevaisuuden suunnitelmiin. Ryhmän tapaamisissa on pyritty lisäämään ymmärrystä psyykkisen sairauden vaikutuksista vanhemmuuteen (myös isovanhemmuuteen) ja tuotu esille lasta suojaavia tekijöitä.

Tässä ryhmäläisten kokemuksia siitä, mikä ryhmässä on tuntunut auttavan:
- ”samanlaiset kysymykset, ongelmat, helpottavaa kuulla, kuinka niiden kanssa selvitty kuitenkin”
- ”lämmin henki ja aito jakaminen”
- ”muiden tarinoiden kuuntelu, yhteiset kokemukset ja asioille nauraminen”
- ”vertaistuki, tunne, että toiset ymmärtävät mistä puhun, avoimuus, hyvä henki”

Psykologi, FT Rita Jähi on haastatellut väitöstutkimustaan (2004) varten aikuisia, jotka ovat kertoneet elämästään vanhemman psyykkisen sairauden näkökulmasta. Joillekin haastatelluista vanhemman sairaudella on ollut elämää keskeisesti rakentava merkitys, joillekin kyse on yhdestä vaikeudesta monien muiden rinnalla. Psyykkisesti sairastuneiden omaiset yleensä ja Jähin tutkimuksen aikuiset lapset tuovat esille kokemuksia siitä, että heitä ei terveydenhuollossa ole kuultu. Rita Jähi ehdottaa tutkimuksessaan lapsiomaisten ohjelmanjulistusta, jossa olisi seuraavia asioita:

1. Huomioikaa meidät ja kuunnelkaa meitä.
2. Tarvitsemme tietoa ja tukea.
3. Me haluamme itse määritellä kokemuksemme: tarinamme ovat erilaisia ja yksilöllisiä.
4. Meistä ei voi tehdä johtopäätöksiä vanhemman psyykkisen sairauden perusteella.
5. Vaikeat lapsuudenkokemukset tuottavat myös selviytymisen välineitä.
6. Se mitä kutsutaan kasvaneeksi sairastumisriskiksi voi olla myös terve reaktio sairaaseen ympäristöön eikä sairauden kohtalonomaista siirtymistä sukupolvelta toiselle.
( Jähi Rita, 2004, Työstää, tarinoida, selviytyä, Tampere, 2004)

Tämä ohjelmanjulistus kuulosti myös ALO-ryhmäläisistä tärkeältä. Lasten tilanteen huomioiminen ja vanhemmuuden tukeminen tulee olla osa vanhemman saamaa hoitoa. Vastuu on aikuisilla. Avainasemassa ovat vanhempaa hoitavat työntekijät, lapsen ympärillä olevat aikuiset sekä vanhemmat itse.



Lähteet:
Inkinen Matti, 2009, Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistys ry., www-sivut


Jähi Rita, 2004, Työstää, tarinoida, selviytyä, Tampere, 2004


Teksti:
Olli Rauhala, lapsiperhetyöntekijä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Webdesign: Internesia